Agility

Kuva: Jenni Roponen

Agility eli koirien esteratakilpailu on vauhdikas ja hauska koiraharrastuslaji, joka sopii kaiken ikäisille ihmisille ja kaiken rotuisille koirille. Agilityssä ihminen ohjaa koiran käskyjen ja elekielen avulla virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti tuomarin suunnitteleman radan läpi koiraan tai esteisiin koskematta.

Agilityä voi harrastaa omaksi ja koiran iloksi ja aktivoimiseksi, mutta usein lajissa syttyy halu kokeilla taitojaan myös kilpailuissa. Menestyminen agilityssä edellyttää koiralta yhteiskuntakelpoisuutta, hyvää fyysistä kuntoa, toimintakykyä ja ennen kaikkea hyvää yhteistyötä ohjaajan kanssa. Parhaimmillaan agilitysuoritus on ohjaajan ja koiran saumatonta yhteistyötä.

Miten harrastukseen pääsee mukaan?

Agilityharrastuksen voivat aloittaa kaikenrotuiset koirat, niin rekisteröidyt kuin monirotuisetkin. Myös lapset voivat harrastaa agilityä edellyttäen, että koira on lapsen hallinnassa. Tärkein ominaisuus agilityohjaajalla on iloinen, huumorintajuinen ja pitkäjänteinen asenne harrastamiseen ja koiran kanssa yhdessä tekemiseen.

KPSH ry järjestää agilityn alkeis- ja jatkokursseja vuosittain. Lisäksi viikkoryhmiin otetaan koirakoita aina paikkojen vapautuessa. Alkeiskurssille ilmoittautuessa koiran tulee olla vähintään 1-vuotias ja rokotettu rokotusohjeiden mukaisesti. Agility edellyttää että koira on terve; lonkka-, kyynär- ja selkävioista kärsiville koirille agility ei sovi ja joidenkin esteiden suorittaminen voi olla vaikeaa myös raskasrakenteisille tai jättikokoisille koirille. Koiran tulee olla ohjaajan hallinnassa, eikä se saa olla aggressiivinen toisille koirille tai ihmisille. Ennen ryhmiin pääsemistä järjestämme hallintatestin, joka koirakon on suoritettava hyväksytysti.

Alkeiskurssilla perehdytään agilityyn lajina sekä harjoitellaan koiran ohjauksen perusteita. Kurssilla koiralle ja ohjaajalle opetetaan perusteet esteiden oikeaoppiseen ja turvalliseen suorittamiseen. Alkeiskurssi sisältää teoriatunnin lajin harrastamisen aloittamisesta sekä seitsemän käytännön harjoituskertaa.

Jatkokurssilla syvennytään lajiin alkeiskurssin jälkeen kuudella käytännön harjoituskerralla. Jatkokurssilla vahvistetaan esteosaamista, opetellaan eri ohjaustekniikoita sekä harjoitellaan lyhyitä esteratoja. Jatkokurssin jälkeen koirakoilla on mahdollisuus hakea KPSH:n agilityn ryhmäpaikkaa.

Viikkoryhmissä harjoitellaan tavoitteellisesti tähdäten agilitykilpailuihin. Koirakoita otetaan kerran viikossa harjoitteleviin ryhmiin, joita kouluttavat Suomen Agilityliiton koulutusohjaajakurssin suorittaneet, kokeneet koulutusohjaajat.

Koulutuksessa vahvistetaan esteosaamista, opetellaan ohjaustekniikoita ja erilaisten ratakuvioiden hallitsemista. Koulutukseen kuuluvat olennaisena osana ratatreeni ja agilityratojen rakentamisen harjoittelu annetun piirroksen mukaisesti.

Viikottaisten harjotusten lisäksi koirakon suositellaan harjoittelevan omatoimisesti, jonka mahdollistaa omatoimitreeniavaimen lunastaminen halliimme sekä lajin viikoittainen vapaavuoro. Ryhmäpaikan saamisen edellytyksenä on seuran jäsenyys, Suomen Agilityliiton lisenssi sekä sitoutuminen seuran yhteisiin talkoisiin (10h/6kk) harjoittelun vastineeksi.

Kurssi- ja ryhmäpaikkatiedustelut: agility.kpsh@gmail.com

Kilpailemaan?
Tutustuminen agilitykilpailuihin on helpointa epävirallisissa kilpailuissa eli möllikisoissa. Epävirallisissa kilpailuissa on tarjolla luokkia eri tasoisille koirakoille aina putkiralleista vaativiin kisaratoihin. Mölliluokassa radalta puuttuvat yleensä kontaktiesteet sekä kepit ja hyppykorkeus on normaalia kisakorkeutta alempi. Kilpaileville tarkoitetussa luokassa on mukana kaikki esteet ja rata on usein 2lk kilpailuradan tasoinen. KPSH ry järjestää vuosittain useammat möllikilpailut, tarjoten niin uusille kuin jo kilpailleillekin harrastajilleen mahdollisuuden kerryttää kilpailukokemusta matalalla osallistumiskynnyksellä.

Virallisissa agilitykilpailuissa kilpaileminen aloitetaan 1.luokasta ja ylin kilpailuluokka on 3.luokka. Luokkanousuun vaaditaan kolme virheetöntä ratasuoritusta eli nk. nollarataa. Koira voi aloittaa virallisen kilpailemisen aikaisintaan 18kk ikäisenä ja koiran tulee olla tunnistusmerkitty ja rokotettu Kennelliiton sääntöjen mukaisesti. Ohjaajalla tulee olla Suomen Agilityliiton kilpailulisenssi. Virallisia agilitykilpailuja KPSH ry järjestää n. 2 kertaa vuodessa.

KPSH:n agilityharrastajat toivottavat sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan harrastusporukkaamme!

Lajivastaavan yhteystiedot löydät  Yhteystiedot -sivulta.

Hyödyllisiä linkkejä:
Agilityliitto




Kuva: Leena Hanhinen
Kuva: Irene Erling