Tokon 2018 valmennusryhmän lopputunnelmia

1.1.2019

Valmennusryhmä 2018 kiittää!
Valmennusryhmä 2018 kiittää!
Saaga
Saaga
Urho
Urho
Ansa
Ansa
Reetu
Reetu
Lotta
Lotta
Vempi
Vempi

Tokon 2018 valmennusryhmän vuosi

Valmennusryhmän vuosi oli antoisa ja opettavainen. Vuoden aikana Satu Taskinen kävi kouluttamassa koirakkokohtaisesti valmennusryhmäläisiä antaen ideoita ja vinkkejä treeneissä löytyneisiin haasteisiin. Jokainen ryhmäläinen asetti koirakkokohtaisen tavoitteen, jota kohti treenasimme yhdessä toinen toista tukien ja vuosi toi hienoja onnistumisia, sekä oppia meille kaikille.



Koirakoiden ajatuksia kuluneesta vuodesta

Saaga ja ohjaaja Eveliina

"Saagan kanssa vuoden aikana pähkäiltiin koira moottoria ja yhteistyön syventämistä. Yksi askel eteen ja välillä tultiin useampi taaksepäin, mutta pikkuhiljaa eteenpäin. Tukea, intoa ja vaihtelevuutta harrastuskentille haettiin rallystä ja agilitystä. Lopputuloksena mukavasta vuodesta Saaga saavutti tokon vuoden päämääränsä kisakentillä saaden Aloluokan koulustunnuksen TK1 ja täten siirtymisen Avo-luokkaan uusiin haasteisiin."


Urho ja ohjaaja Annemari

"Taskisen Satun sanoin; Urhohan on kesän aikana miehistynyt. 
Ainakin vähän, edes hetkittäin. Enää meidän pakka ei ole niin levällään kuin valmennusryhmän aloittaessa toimintansa. Toki nuorukaisella tulee ajoittaisia aivopieruja ja "eikö voitas vaan halailla?" -hetkiä, mutta vuoden 2018 lopulla uskaltauduttiin meidän ensimmäiseen tokokokeeseen josta Urholle ALO1-tulos, joka oli myös meidän tämän vuoden tavoitteemme."


Ansa ja ohjaaja Hanna

"Alkuvuodesta olimme Ansan kanssa uusien (isojen) haasteiden edessä: olimme juuri aloittaneet evl:ssä ja hyppäys alemmista luokista sinne tuntui valtavalta. Vuoden aikana haasteita aiheutti myös se, että liikkeet alkoivat tulla Ansalle liiankin tutuksi ja niitä alettiin tehdä vähän vasemmalla tassulla. Ongelmiin saimme kuitenkin kivasti apua ja vuoden aikana Ansa sai neljä ykköstulosta evl:stä, joista yksi tuli SM-kisoista. Ansasta tuli myös tottelevaisuusvalio, kun saimme kalastettua myös siihen vaadittavan näyttelytuloksen."


Reetu ja ohjaaja Mari

"Reetulla ongelmana on ollut häiriöherkkyys, jonka vuoksi emme olleet kisanneet mm. Ulkokokeissa. Reetun kanssa saatiin hyviä treenivinkkejä kouluttajilta ja muilta ryhmäläisiltä joiden myötä ulkona treenaaminen alkoi sujua ja uskalsimme lähteä SM kisoihin. Päätavoite oli saada Avo 1-tulos joka saavutettiin ja näin saimme osallistumis oikeuden voittajaluokkaan."


Lotta ja ohjaaja Henna

"Meillä oli paljon kaikenlaista haittaamassa tokon treenaamista tänä vuonna. Tavoitteena meillä oli alunperin startata kisaura, mutta se taitaapi olla ajankohtaista aikaisintaan keväällä. Valmennusryhmään hain, koska halusin tukea ja työkaluja Lotan eteenpäin viemiseen. Paljon saimme hyviä vinkkejä ja yhteistyö on huimasti parantunut. Olemme saaneet myös itsevarmuutta omaantekemiseen ja ohjaaja paljon lisää luottoa koiran osaamiseen. Häiriövarmuutta on tullut rutkasti lisää ja on löydetty sellainen tasapainoinen yhteisen tekemisen "kupla" ainakin ajoittain. Ollaan saatu myös paljon treeni-intoa lisää."


Vempi ja ohjaaja Tiia

"Vempin suurin ongelma alkuvuodesta oli mielentila. Poika kävi vähän turhan korkealla mikä purkautui äänenä. Lisäksi tytöt olivat kovasti pojan mielessä. Alkuvuodesta siis työstettiin mielentilaa kuntoon ja treenattiin voittajaluokan liikkeitä SM:iä silmällä pitäen. Kun suurin tavoite eli SM:t oli saavutettu ja käyty kisaamassa oli aika siirtyä kohti tokon kuninkuusluokkaa eli EVL:ää. Tämän jälkeen onkin tehty tuota luokkaa valmiiksi sekä koemaisena, että liikkeiden osien osalta ja mietitty kouluttajan kanssa miten saadaan Vempille myös uuteen luokkaan suoritusvarmuutta.

Tavoitteena oli päästä SMiin ja aloittaa kisaaminen EVLssä molemmat tavoitteet saavutettiin ja vuoden parhaaksi suoritukseksi jäi EVL2 tulos ja mielentila jossa ääni ei vuoda läpi."


 

Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta! Ja toivottavasti uusi valmennusrinki lähtee pyörimään vuonna 2019!