Jäseneksiliittyminen
Syksykuva


Pentukurssi

Pentukurssi on tarkoitettu kaikenrotuisille koiranpennuille neljän kuukauden iästä vuoden ikään saakka. Kurssin ensisijaisena tehtävänä on antaa tietoa sekä käytännön että teorian avulla pennun opettamisesta hyvin käyttäytyväksi ja yhteiskuntakelpoiseksi koiraksi.
Pentukurssin käytännön harjoitukset on suunniteltu tukemaan koiran ja ohjaajan välisen yhteistyön kehittymistä - juuri sitä tärkeintä asiaa koiraharrastusta ajatellen. Arkielämässä helposti hallittavan koiran kanssa harrastustoimintakin kiinnostaa enemmän ja siihenhän me omalta osaltamme haluamme koiranomistajia innostaa.

Yhtä ryhmää ohjaa kaksi koulutusohjaajaa. Ryhmään otetaan 10-12 kurssilaista.

Käytännön harjoituskertojen pääaiheet ovat: motivoiminen, rentoutuminen, paikalla istuminen, maahanmeno, luoksetulo, ihmisten ja koirien hallittu tervehtiminen ja kaupunkikävely. Pääaiheiden lisäksi käsitellään motivointia, oikea-aikaista palkitsemista, esineestä irti päästämistä, koirien ja ihmisten ohitustilanteita ja osallistujien esille tuomia aiheita.

Kurssi sisältää:

2 teoriakertaa
8 käytännön harjoituskertaa
kurssimateriaalin pdf-tiedostona

Kursseja alkaa ympäri vuoden. Kurssimaksu 60 euroa.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset:

Leija Koponen
040 4149497
pentukurssit@kpsh.net