Pentukurssit
Pentukurssi on tarkoitettu kaikenrotuisille koiranpennuille neljän kuukauden iästä vuoden ikään saakka. Kurssin ensisijaisena tehtävänä on antaa tietoa
sekä käytännön että teorian avulla pennun opettamisesta hyvin käyttäytyväksi ja
yhteiskuntakelpoiseksi koiraksi.
Pentukurssin käytännön harjoitukset on suunniteltu tukemaan koiran ja ohjaajan
välisen yhteistyön kehittymistä - juuri sitä tärkeintä asiaa koiraharrastusta
ajatellen. Arkielämässä helposti hallittavan koiran kanssa harrastustoimintakin
kiinnostaa enemmän ja siihenhän me omalta osaltamme haluamme koiranomistajia
innostaa.
Yhtä ryhmää ohjaa kaksi koulutusohjaajaa. Ryhmään otetaan 10-12 kurssilaista.Kursseja järjestetään vuoden aikana noin 5, joten älä luovuta jos et pääse kurssille heti pentusi ollessa 4 kuukauden ikäinen, vaan ilmoittaudu seuraavalle vapaalle kurssille!
Käytännön harjoituskertojen pääaiheita ovat: motivoiminen, rentoutuminen, paikalla
istuminen, maahanmeno, luoksetulo, ihmisten ja koirien hallittu tervehtiminen ja kaupunkikävely. Pääaiheiden
lisäksi käsitellään motivointia, oikea-aikaista palkitsemista, esineestä irti
päästämistä, koirien ja ihmisten ohitustilanteita ja osallistujien esille tuomia aiheita.
Kurssi sisältää:
2 teoriakertaa
8 käytännön harjoituskertaa
kurssimateriaalin pdf-tiedostona
Kurssin hinta on 60 euroa.
Luethan seuraavista alkavista kursseista ja niille ilmoittautumisesta TÄÄLTÄ ennen kuin otat yhteyttä lajivastaavaan.
Aikataulun ja ohjeet ilmoittautumiseen löydät etusivun Ajankohtaista palstalta sekä yllä olevasta linkistä noin kuukautta ennen kurssin alkua.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset kursseille:
Kurssivastaava Leija Koponen
040 4149497
pentukurssit @ kpsh.net
Koulutusohjaajien yhteydenotot:
Ulla Korhonen
050 4990935
ulla.korhonen @ ymail.com
|